>>Tiedoitus kaikille!
Kuten tiedätte, olemme eläneet hiljaiseloa jo muutaman kuukauden ja kaikkeen tähän löytyy syy. Kuten musiikin historiastakin tiedetään, kaikki kaunis tai vähemmänkin kaunis loppuu aikanaan. Ajauduimme loppuvuodesta 2009 tilanteeseen jossa tuntui että emme etene enää tällä saralla kovinkaan paljon eteenpäin. Tästä seurauksena teimme lopulta päätöksen joka johti siihen että uniikin kuusitoistavuotinen taival on virallisesti päättynyt. Emme tehneet tätä päätöstä surumielellä, vaan enemmänkin haikeudella kaikísta noista menneistä hienoista vuosista. Kaikella sillä nuoruuden innolla ja motivaatiolla, jolla musiikin soittamisen ja tekemisen saralla varsin kokemattomat nuoret kaverukset joskus tämän bändin perustivat, olisi voinut ruokkia puoli valtakuntaa:) Ymmärrätte siis varmasti ettei tämä päätös ole ollut kellekkään meistä kovinkaan helppo! Tästä alkaa meille kaikille kuitenkin uusi ajanjakso musiikin hienossa maailmassa.
Haluamme sydämemme pohjasta kiittää kaikkia meitä tukeneita ja kannustaneita ihmisiä, mutta ennen kaikkea faneja!! Haluamme myös kiittää niitä muusikoita ja työryhmiä joiden kanssa on ollut ilo ja kunnia soittaa/työskennellä tätä bändiä kehittäessä. Tuohon kunnioitettavaan kuuteentoista vuoteen sisältyy niin paljon iloa ja surua, onnistumisia ja hyvänolontunnetta että menisi ikuisuus siitä kertoessa! Jätämme jälkeemme kahdeksan studioäänitettä muistoksi tästä ajasta. Niitä kuunnellessa voi aistia sen mikä meistä jää jälkeen.
Musiikin tekemistä, tai soittamista meistä ei kukaan lopeta, joten kaikkia meistä varmasti tullaan näkemään jossain vaiheessa eri kokoonpanoisssa jälleen lavalla. Myöskin nämä sivut jäävät bittitaivaalle ainakin toistaiseksi, ja käymme niitä tsekkailemassa, joten jos haluatte sydämmeltänne jotain asian tiimoilta purkaa, niin se on enemmän kun sallittua!
Meillä oli hauskaa, toivottavasti teilläkin. Nyt on tullut aika uuden ja kauniin!!
SUURI KIITOS KAIKILLE!!!!
